Eilen perustin livejournal blogipalveluun laihdutusprojektiani koskevan blogin, johon tein seuraavat merkinnät:

 

"Tervetuloa lukemaan blogiani, joka tulee käsittelemään hieman yli parikymppisen läskimahan elämänmuutosta. Tämä niin sanottu elämänmuutos tarkoittaa minun tapauksessani noin kolmenkymmenen liikakilon pudottamista ja terveellisten elämäntapojen aloittamista. En toistaiseksi aio asettaa mitään tarkkaa päivämäärä- ja painotavoitetta, vaan aion edetä rauhallisesti, mutta joku 15 kiloa pois juhannukseen mennessä voisi olla melko realistinen tavoite. Rauhallisesti edetessä, tässä minun projektissa, ei tule otettua liikaa paineita, enkä "ota liian suurta palaa" kerrallaan, kuten aikaisemmin olen tehnyt, josta johtuen olen menettänyt motivaationi kokonaan.

Eli kuten jo mainitsin, olen yrittänyt pudottaa painoani ennenkin, mutta olen edennyt aluksi liian kovaa ja motivaatio laski aina parin viikon liikunnan ja terveellisen ruokavalion noudattamisen jälkeen täysin nollaan, josta seurasi joka kerta niin sanottu väsynyt jakso, jonka aikana en juuri panostanut liikkumiseen, enkä liiemmin ruokavalioon, vaan söin mitä sattuu, eli yleensä epäterveellisesti.

Jotta en pääsisi liian helpolla aion myös painonpudotuksen yhteydessä parantaa elämäntapojani muutenkin. Aion nimittäin vähentää alkoholin juomista tuntuvasti ja aion lopettaa satunnaisena pysyneen tupakoinnin kokonaan. Vuosi alkaa tässä olla lopuillaan ja kun laskeskelen montako viikonloppua olen ollut juomatta alkoholia vuonna 2009, tulokseksi tulee neljä tai viisi, eli on tullut otettua kuppia. Alkoholissahan on tunnetusti paljon kaloreita, joten ylipainoni yksi suurimmista syistä on varmasti joka perjantainen kaljan kiskominen, josta tietysti monesti on seurannut laskuhumalassa tai krapulassa roskaruoan nauttiminen, eli tajuton määrä ylimääräisiä kaloreita. Tavoitteenani on vähentää alkoholin juominen enintään yhteen kertaan kuukaudessa.

Blogissani aion kertoa havannoistani, mielentilastani, ruokavaliostani ja liikunnasta, jota aion ruveta harrastamaan säännöllisesti tästä päivästä lähtien. Blogi toimii minulle itselleni lähinnä päiväkirjana ja motivaattorina projektissani, mutta toivottavasti joku ehkä tätä blogia haluaa tai jaksaa lukeakin.

Tässä kaikki tällä kertaa, tänään illalla postaan vielä tänne kuinka paljon punnitus näyttää ja mikä on painoindeksini ja mistä tämä koko homma nyt sitten lähtee."

 

"Tein juuri punnituksen ja painoindeksini oli 31.55 ja paino 90.1 kiloa, joka oli periaatteessa ihan positiivinen yllätys, koska parhaimmillaan olen painanut melkein 95 kiloa, mutta siis paljon on vielä pudotettavaa ja tästä se lähtee."

 

Joten jatketaan hommaa täällä vuodatus.netissä, koska tämä palvelu vaikuttaa paljon paremmalta ja selkeämmältä kuin Livejournal.